Missä blogi?

Tässä aamulla herätessäni liian aikaisin, pohdin blogiani ja sitä, kun eilen liitin sen google+:aan. Joka ei sitten vastanutkaan odotuksia, niinpä poistin sen plussan kännykällä (hyvä minä), sen jälkeen menin katsomaan blogiani, hetken aikaa jo luulin, että blogi on myös poistunut, voi apua!

Onneksi ei näin sitten käynytkään. Olisi täytynyt aloittaa kaikki alusta. Tästä huomasin kuinka tärkeä tästä blogista on tullut minulle. Vaikka postaus tahtini on moniin muihin blogeihin verrattuna hidas, blogistani on tullut yksi tärkeä osa elämääni, henkireikä. Tätä kirjoittamalla saan ainakin hetken aikaa itselleni ja omille ajatuksille. Tämä on ihan minun oma juttuni. Ja mikä ihaninta blogiani myös luetaan,  se, jos mikä on tärkeintä!

Pidän tästä blogistani juuri tällaisena kotikutoisena, kuvat eivät ole mitään priimaa, tekstistä puhumattakaan, liika siloittelu ei ole tässä tärkeintä, vaan tunnelma ja oma fiilis, toivottavasti edes hitusen välittyy sinne ruudun toiselle puolelle. Ihanaa sunnutaita!

kuva:pinterest


13 kommenttia artikkeliin ”Missä blogi?

  1. SatuTalo 18 tammikuun, 2015 / 6:51 am

    Olisi kauheaa, jos blogi häviäisi yllättäen jonnekin \”avaruuteen.\” Onneksi niin ei sitten käynyt:)

    Tykkää

  2. Tiia K 18 tammikuun, 2015 / 10:35 am

    Minäkään en tykkää tuosta google + synkronoinnista. Mutta en ole uskaltanut enää sitä poistaa juuri samoista syistä, että jotain ikävää tapahtuu. Onneksi ei tapahtunut sinulle!Oma blogini on sellainen sillisalaatti etten ole mikään sanomaan, mutta mielestäni blogisi on kaunis ja tyylikäs kuten sinä. ❤ Eli nyt hassut puheet pois tykkänään.Ihanaa että oli lukijapalkki, innoissani liityin heti. ❤ Tilaa sähköpostitsepalkki on kiva myös, tykkään tilata lempibloggareiden postaukset sähköpostiin, näin en ikinä missaa mitään. ❤ Ihanaa sunnuntaita kaunotar. ❤

    Tykkää

  3. Ansku 18 tammikuun, 2015 / 2:53 pm

    Voi sentään. Mikä tuo google+ tarkoitus on? Minulle on jäänyt koko juttu epäseväksi… aina jossain kohtaa siihen pyydetään liittymään, ja minä ole ainakin mielestäni ohittanut aina sen. En tosin ole edes varma olenko sellaisessa? Mitä lisää se tuo, tai mistä edes tietää että google+ seuraa mukana. Voi heheh….autuas avuttomuus!

    Tykkää

  4. tuulanneli 18 tammikuun, 2015 / 9:02 pm

    Minä olen kanssa ohittanut tuon google + ominaisuuden!En voisi kuvitella kauheampaa kuin, että blogi häviäisi bittiavaruuteen!kivaa viikkoa !

    Tykkää

  5. Johanna 19 tammikuun, 2015 / 8:09 am

    Voi kiitos sinulle Tiia! Ihan tässä punastuu näistä sinun sanoistasi 😉 Sydämmellisesti tervetuloa lukijaksi ❤ Mukavaa viikkoa!

    Tykkää

  6. Johanna 19 tammikuun, 2015 / 8:16 am

    Täytyy myöntää etten tarkalleen ottaen tiedä itsekkään mikä se on, jonkinmoinen yhteyden pitoon tarkoitettu ohjema, kait? Kun liitin blogini siihen, näytti se esimerkiksi kaikki kommenttini minun koko nimelle ja kun nimestäni klikkasi pääsi siitä suoraan blogin sijasta google plus tilin sivulle, jotenkin hankalaa oloinen systeemi. Niinpä poistin sen ja nyt on ainoastaan blogger, joka mielestäni yksinkertaisempi. Ei ole aikaa perehtyä näihin ja tämä blogger riittää minun kaltaiselle antitietotekniikka ihmiselle, heh! Kiitos Ansku kommentistasi ja mukavaa alkavaa viikkoa!

    Tykkää

  7. Johanna 19 tammikuun, 2015 / 8:18 am

    Aivan totta! Minäkin pysyttelen tästä lähtien vain täällä bloggerissa ja unohdan tuon plussan! Kiitos samoin, mukavaa viikkoa sinullekin!

    Tykkää

  8. Mysterious M 20 tammikuun, 2015 / 5:33 pm

    Hei, olen uusi lukijasi ja sanon heti, että kyllä google plussan kautta saa liikettä blogiin mukavasti, mutta en minäkään kaikkia sen mahdollisuuksia ole ymmärtänyt. Parempi siis olla koskematta siihen kun sinne on mennyt…:)Samat asiat kiinnostavat, joten tervetuloa vastavieraiulle Kristallikimaraan, jossa sisustellaan, tehdään käsitöitä kokeillaan kosmetiikkaa ja hommaa maustavat välillä teinit, 2 tytärtä. http://kristallikimara.blogspot.fi/

    Tykkää

  9. Reetta Niemi 22 tammikuun, 2015 / 12:54 pm

    Blogisi on ihana juuri sellaisena, kuin se on <3ps. edellisen postauksen paita on TÄYDELLINEN!

    Tykkää

  10. Johanna 23 tammikuun, 2015 / 7:28 am

    Sydämmellisesti tervetuloa lukijakseni! Kiitos kutsusta \”blogivierailulle\”, täytyypä käydä kurkkaamassa blogisi. 🙂

    Tykkää

  11. Johanna 23 tammikuun, 2015 / 7:29 am

    Voi kiitos ihana Reetta <3! Paita on kyllä aika ihana 🙂

    Tykkää

Jätä kommentti