Hauska kesäilta

 Palataan hetkeksi vielä kesäisen lämpimiin tunnelmiin, jotka ovat muisto vain, nimittäin eilen ja tänään on ollut paremminkin koleaa. No, mutta tässä kuvia perjantailta, jolloin pääsin ulos viettämään ihanaa iltaa laatuseurassa. Hauskuutta ei todellakaan perjantai-illalta puuttunut.

 Kävimme syömässä Toripoliisissa, käsittääkseni aika uusi ravintola, joka on tullut entisen Matalan tiloihin. Ravintola sijaitsee ihan torinrannan ja sen oikean toripoliisin lähettyvillä. Ruoka oli todella maittavaa, vuohenjuustokanaa, porkkanat ja ihana ruskea kastike. Jälkkäriä emme sitten enää jaksaneet maistaakaan.

Syömingien jälkeen istahdimme torinrannan laiturille höpöttelemään niitä näitä ja nauttimaan ihanasta kesä säästä. Loppu ilta tai yö vierähtikin tanssin merkeissä. Kaikenkaikkiaan mielettömän mukava ilta.

Asua minulla oli rentoakin rennommat tamineet, jotka olin aamupäivällä pikapikaa ostanut iltaa varten. Valkoinen paita ja pyjamahousuja muistuttavat pöksyt, jotka osoittautuivatkin lievän kriiseilyn jälkeen täydellisiksi housuiksi kesäillan rientoihin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s