Lomalla

Pitkästä aikaa postausta. Viime viikko oli hiihtoloma viikko täällä Oulun seudulla, mieheni ja lapseni olivat lomalla tuolloin. Minulla on loma vasta tällä viikolla ja töihin menen vasta pääsiäisen jälkeen. Vähän pidempi loma siis. Ihanaa! 
Aurinkokin paistaa täällä tällä hetkellä ihan täydeltä terältä. 
Olen ollut useampana vuonna pitää loman juurikin hiihtolomalla, mutta tänä vuonna se ei ollut mahdollista. Lapsetkin saavat olla useamman päivän lomalla, paitsi keskimmäisen täytyy käydä eskarissa, mutta siinä jää kuitenkin aikaa puuhailla monenlaista.

Viikonloppuna saimme viettää aikuisten laatuaikaa, lasten ollessa mummoloissa lomanvietossa. Perjantaina suunnistimme mieheni kanssa elokuviin ja lauantaina olin työkamujen kanssa keilaamassa ja yökerhossakin tuli käytyä pitkästä aikaa. Hauskaa oli molempina iltoina!

Tulevalla viikolla olisi suunnitelmissa käydä ainakin hiihtämässä ja tänään lähden poikien kanssa pilkkimään, kivaa yhteistä ajanviettoa siis tiedossa.

Mitä teidän viikkoon kuuluu?

28 kommenttia artikkeliin ”Lomalla

  1. tiina 22 heinäkuun, 2014 / 6:14 am

    Ihanaa lomaa! Ja ennenkaikkea hyvää tulevaa reissua! Laatuaika oman siipan kanssa on aina parasta!

    Tykkää

  2. Johanna 22 heinäkuun, 2014 / 11:04 am

    Kiitos Tiina! Ihana lähteä reissuun ihan vaan kahdestaan. 🙂

    Tykkää

  3. J 30 heinäkuun, 2014 / 5:59 pm

    Onpa ihanan naisellinen pusero! Käy täydellisesti kesään :)xx J

    Tykkää

  4. Johanna 31 heinäkuun, 2014 / 4:40 am

    Kiitos kommentista J! Niin käy hyvin kesään, kukkakuosi ja kesä on kyllä erottamaton yhtälö. 🙂

    Tykkää

  5. Villa Kardemumma 1 maaliskuun, 2015 / 3:53 pm

    Täytyy todeta ihan samoin: luojan kiitos nyt alkoi loma! Viime viikon olen sinnitellyt yhtä päivää lukuunottamatta kamalassa flunssassa töissä ja nyt keho vaatii lepoa. Onneksi se on nyt mahdollista:)

    Tykkää

  6. Johanna 1 maaliskuun, 2015 / 4:05 pm

    Mikäpä sen kurjempaa kuin olla puolikuntoisena töissä. Onneksi saat nyt levätä. Ihanaa lomaa sinulle ❤

    Tykkää

  7. Tiia K 1 maaliskuun, 2015 / 4:45 pm

    Oijoi ihanaa lomaa, nauti koko sydämestä. ❤

    Tykkää

  8. Johanna 1 maaliskuun, 2015 / 7:48 pm

    Kiitos<3 Nautin kyllä, ihanaa, kun on vapaat edessä 🙂

    Tykkää

  9. Johanna 1 maaliskuun, 2015 / 7:50 pm

    Nautin ja rentoudun, enkä uhraa ajatustakaan työasioille;)

    Tykkää

  10. Johanna 1 maaliskuun, 2015 / 7:52 pm

    Kiitos Lady<3, sen teen. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

    Tykkää

  11. Uraäidin Ruuhkavuodet 1 maaliskuun, 2015 / 9:44 pm

    Lomasuunnitelmasi kuulostavat ihanilta – nauti! Minäkin ostin itselleni tulppaaneja. Parasta kaveria kannattaa tasaisin väliajoin muistaa, eikös juu? 😉

    Tykkää

  12. Johanna 2 maaliskuun, 2015 / 1:35 pm

    Kiitos MM ❤ Rentoutuminen kyllä onnistuu 🙂

    Tykkää

  13. Johanna 2 maaliskuun, 2015 / 1:37 pm

    Ehdottomasti, liikaa ei voi hemmotella nainen itseään;) Kivaa viikkoa sinulle!

    Tykkää

  14. SannaA 2 maaliskuun, 2015 / 2:03 pm

    Loman paras hetki, suurin osa lomapäivistä edessä päin :). Mukavaa lomaa!

    Tykkää

  15. Johanna 4 maaliskuun, 2015 / 4:56 am

    Kiitos Sanna! Mukava ajatella, niin monta vapaapäivää vielä edessä. 🙂

    Tykkää

  16. Johanna 4 maaliskuun, 2015 / 4:58 am

    Lämpimästi tervetuloa lukijaksi ❤ Olen niin otettu teistä lukijoista, silloin kun aloitin blogin pitämisen, ajattelin, että saankohan yhtään lukijaa, mutta olin väärässä 🙂 Täytyypä tulla vastavierailulle sinun blogiisi.

    Tykkää

  17. Tuija 14 maaliskuun, 2016 / 9:35 am

    Täällä ukkokulta lomailee tämän viikon eli vähän jotain pientä tehdään yhdessä :)Mukavaa lomaa sinulle, kivasti on loma alkanut aikuisten omalla ajalla ❤

    Tykkää

  18. Meidän elämää/ Anu 14 maaliskuun, 2016 / 10:00 am

    Ihanaa lomaa sinne! Meidän viikko täyttyy normaalista työviikosta ja kouluviikosta, mutta perjantaina saadaan esikoinen 3 viikon tauon jälkeen kotiin viikonlopuksi ja juhlitaan appiukon syntymäpäiviä, joissa olen lupautunut toimimaan kuvaajana, saas nähdä miten onnistuu…

    Tykkää

  19. Jassuntassu / My life 14 maaliskuun, 2016 / 8:17 pm

    Ihanan pitkä loma sulla! Viime viikko meni lomaillessa ja onneksi kohta on taas päääsiäisloma 🙂 Ihanaa lomaviikkoa sulle ♡

    Tykkää

  20. Tiia K 15 maaliskuun, 2016 / 8:51 am

    Ihana loma ja hiihtäminen suloisessa auringonpaisteessa, ihana! Hyvää lomaa Johanna ❤

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s