Kesätunnelmia

Ihania kesätunnelmia eiliseltä ja tältä aamulta. Olen yksin tämän viikonlopun kotona, muun perheen ollessa Tampereella. Jäin kotiin polvivaivan vuoksi, olisi ollut hankala istua monta tuntia autossa jalat koukussa takapenkillä. Polvi on nyt jo hieman parempana nyt onneksi.  
Todella rennosti olen ottanut, tarkoitus oli tänään vähän siivoilla, mutta nähtäväksi jää, siivoanko sittenkin huomenna. Mutta eilen nukuin univelkoja pois ja kävin vähän ulkoilemassa. Mukavaa vaihtelua tällainen perheelliselle. Huomenna otankin perheen levänneenä ja hyväntuulisena vastaan. 
Nyt kesä antaa parastaan, lämpöasteet huitelee kovasti 20 paremmalla puolella ja välillä satelee, mutta eipä ole sitten niin hiostavan kuuma. 

6 kommenttia artikkeliin ”Kesätunnelmia

  1. Johanna 3 heinäkuun, 2016 / 5:54 pm

    Lepo tekee hyvää, jaksaa taas paremmin arjen pyörteissä. Ihanaa kesän jatkoa sinullekin Anu! ☀️☀️☀️

    Tykkää

  2. Tuija 3 heinäkuun, 2016 / 7:14 pm

    Kesä antaa nyt parastaan 🙂 Vaikka olenkin ollut \”lomalla\” vähän pidempään, silti kaipaan juuri nyt tuollaista omaa aikaa tai sitten ihan sellaista lapsivapaata kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa. Meillä on ollut sen verran paljon kavereita nyt lomalla, että tässä tuntee todellakin olleensa enemmän piika kuin äiti.Ihanaa uutta viikkoa ❤

    Tykkää

  3. Tiia K 5 heinäkuun, 2016 / 10:58 am

    Kuulostaa juuri hyvältä, paitsi tuo polvi reppana. Toivottavasti hellittäisi pian. ❤ Kivaa viikkoa Johanna ❤

    Tykkää

  4. Johanna 30 heinäkuun, 2016 / 4:51 am

    Ihanaa, kun lapsilla kavereita, vaikka aikuisesta välillä tietenkin rasittavaakin. Onneksi nyt kesällä voivat olla ulkona. 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s