Asuja

Tämän ja viimeviikon asuja kotoa ja työmatkalta.

Kaipaisin jo kovastikin keväisempiä vaatteita kaappiini. Olen viime vuoden aikana myynyt vaatteita aika rankallakin kädellä. Kaappini tuntui pursuavan, jos jonkinmoista riepua, joita ei ollut tullut käytettyä pitkiin aikoihin. Kahdessa viimeisessä kuvassa oleva tunika/mekko on ensimmäistä kertaa päällä, vaikka olen ostanut sen jo ennen joulua. En ole ihan varma tästä, että tykkäänkö siitä vai en. Malli on kiva, mutta väristä en ole ihan varma.

Haluasin kovasti uudistaa tyyliäni, haluaisin pukeutua rennosti, mutta kuitenkin tyylikkäästi. Tulevaisuudessa aioinkin varata aikaa pukeutumisneuvojalle, jolta toivoisin saavani apua tähän pulmaan. Pidän niin paljon vaatteista ja niiden yhdistelemisestä. Mietin jopa lähikauppaan mentäessä, että mitä laitan päälle. Kuulostaa varmaan tosi turhamaiselle, mutta sellainen vaan olen ”vaatefriikki” ;). Lempiharrastuksiini kuuluukin haahuilla kaupoissa ja käydä sovittelemassa erilaisia asukokonaisuuksia. Olen todellakin fiilispukeutuja, haluaisin valita joka päivälle oman tyylin. Oikeastaan en ole mitenkään rohkea pukeutumisen suhteen ja voin olla tietämättäni ihan ”so last season”. Mutta se ei oikeastaan haittaa…. Vaatteiden avulla saan rutkasti itsevarmuutta, olo on kauhea, jos jokin vaate ei tunnu omalle. Haluan olla mieluummin yli- kuin alipukeutunut. Tästä kaikesta huolimatta, en pidä itseäni ollenkaan hyvänä pukeutujana.  Mutta, nyt velvollisuudet kutsuu. Mukavaa päivää kaikille tyylikkäille ja tyylittömille!

7 kommenttia artikkeliin ”Asuja

  1. Ansku 13 maaliskuun, 2014 / 12:28 pm

    Kiva neule ja tunika on just ihana tämän kevään väri!

    Tykkää

  2. Joanna 14 maaliskuun, 2014 / 7:33 am

    Sittenhän en oo ainakaan ajasta jäljessä, jos kerran kevään väriin olen osannut pukeutua;)

    Tykkää

  3. Anonyymi 14 maaliskuun, 2014 / 12:17 pm

    Minustakin tuo tunika on ihanan värinen! Ja tuo sun tukka…siitä tuli kyl tosi kiva! Nuo kiharat sopii sulle upeasti! -T-

    Tykkää

  4. Joanna 15 maaliskuun, 2014 / 8:30 am

    Kiitos T!. 🙂 Mukavaa viikonloppua teidän perheelle!

    Tykkää

  5. Joanna 16 maaliskuun, 2014 / 6:14 am

    Kiitos 🙂 Neule on H&M:ltä. Oikeastaan se on neuletakki, laitoin sen kiinni rintaneulalla.

    Tykkää

  6. Anonyymi 24 maaliskuun, 2014 / 1:34 pm

    Kiitos näin jälkikäteen!! 😀 -T-

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s