Ikää tulee lisää

Viikko sitten täytin 42 vuotta, aika kuluu sitten nopeasti, vastahan täytin sen 40, jolloin ajattelin, ettei tästä kannata enää vanhentua. Vai kuinka kävikään, vuodet vierii kiihtyvällä vauhdilla. Joskus kolmikymppisenä ajattelin vähän, että 40 vuotias on jo aika vanha. Elämä on vähän ehkä pysähtynyttä ja ei paljon kannata suunnitelmia tehdä, kun ehtoo puoli jo häämöttää, heh. 
Eihän se nyt ihan niin olekaan. Täytyy kyllä myöntää että elämän suunnittelu eteenpäin on vähentynyt, vaan elän  tässä hetkessä ja olla onnellinen juuri niistä asioita mitä minulla on, enkä ajattele paljoakaan, että sitten kun. Ehkäpä elämästä on tullut paljon tasaisempaa, ja samalla mukavampaa. Omaan napaan tuijottaminenkin on vähentynyt huomattavasti.
Summasun maarun, aika hyvä ikä juuri nyt ja nuoriahan tässä kuitenkin vielä ollaan, vai mitä?

Elokuun kuvia metsästä ja meren rannasta.

17 kommenttia artikkeliin ”Ikää tulee lisää

  1. Tuula's life 3 syyskuun, 2016 / 1:44 pm

    Paljon onnea sinulle! Kiva postaus! Vuodet kuluvat nopsaan. Mutta niin kauan on hyvä kun on tyytyväinen oloonsa ja eloonsa. Ja sinä kyllä kuulostat tyytyväiseltä ja onnelliselta 💛Ihanaa viikonloppua!

    Tykkää

  2. Tuija 3 syyskuun, 2016 / 1:48 pm

    Hirmuisesti synttärionnitteluja ❤ Ollapa vielä 42 v… Ei vais, hyvä se on tämäkin ikä, vaikka vuosia onkin enemmän kuin sinulla. Sitä kun elää juurikin tässä hetkessä, eikä jätä mitään tulevaisuuden varaan tai sitku-hetkeen, niin hyvä on olla. Ja kun vielä ympärillä ne kaikkein tärkeimmät ja rakkammait – mitä muuta sitä voi vaatia? (paitsi ehkä vähemmän ryppyjä jne…)

    Tykkää

  3. Nanni 4 syyskuun, 2016 / 6:28 am

    Onnea sankarille ja upea olet edelleen. Itse monesti mietin etten enää missään nimessä haluaisi olla 20vee vaikka silloinkin elämä tuntui mahtavalta, ei silti enää kiitos.

    Tykkää

  4. Meidän elämää/ Anu 4 syyskuun, 2016 / 7:10 am

    Onnea synttärien johdosta! Nuoria tässä ollaan edelleen, vaikka kohta jo viisikymmentä lähestyy (apua!), miten se onkaan niin, että nykyisellään viisikymppisetkin ovat niin nuoria?

    Tykkää

  5. Villa Kardemumma 4 syyskuun, 2016 / 2:58 pm

    Täällä rva.43v. toteaa, että 40 ikävuotta oli ainakin minulle jonkinlainen henkisen kasvun käännekohta. Ymmärsin, että elämässä asiat ja tilantteet muuttuvat eikä lopulta mikään ole ikuista. Se sysäisi tarttumaan hetkiin ja lisäsi onnellisuutta. \” Sitku\” on jo pitkään ollut \” Nytku\”.

    Tykkää

  6. Johanna 5 syyskuun, 2016 / 7:17 am

    Kiitos Tuula! Sinäpä sen sanoit, tyytyväinen oloonsa ja eloonsa, siinäpä ne tärkeimmät. 🙂

    Tykkää

  7. Johanna 5 syyskuun, 2016 / 7:19 am

    Kiitos! Nimenomaan, parasta yrittää pysytellä nykyhetkessä, eikä kuluttaa mieltä menneissä tai tulevassa. Niin yksinkertaista, mutta aika ajoin vaikeaa.

    Tykkää

  8. Johanna 5 syyskuun, 2016 / 7:20 am

    Enpä haluaisi olla 20 vuotias minäkään, just nyt on hyvä! 🙂

    Tykkää

  9. Johanna 5 syyskuun, 2016 / 7:21 am

    Kiitos! Viisikymppiset on nuoria ja mitä lähemmäs itse sitä ikää tulee, niin nuoremmilla vaan tuntuvat. 🙂

    Tykkää

  10. Johanna 5 syyskuun, 2016 / 7:24 am

    Samoilla linjoilla. Jotenkin elämä loksahti paikoilleen 40 vuotiaana ja ymmärtää asiat nyt hieman moniulotteisemmin. 🙂

    Tykkää

  11. Johanna 5 syyskuun, 2016 / 3:10 pm

    Kiitos, aikaa on vähän hankala pysäyttää. Kiitos kommentistasi, täytyypä tulla vierailulle blogiisi.

    Tykkää

  12. Tiina 5 syyskuun, 2016 / 4:16 pm

    Onneksi olkoon! Täällä tuli mittariin jo 50 vuotta ja sekin on kiva ikä. Elämä on tässä ja nyt ja siitä yritän nauttia niin kuin sinäkin. Ja mukavaahan tämä on!

    Tykkää

  13. Johanna 15 syyskuun, 2016 / 8:34 am

    Kiitos ja Onnea myös sinulle pyöreistä vuosista! Mukavaa todellakin, kun kaikki perusjutut on kunnossa. 🙂

    Tykkää

Jätä kommentti