Talvisia tunnelmia

Kyllähän tässä nyt kelpaa, kun on lunta maassa ja tänään aamulla satoi vielä vähän lisää. Ulkona on niin valoisaa ja kaunista päivä aikaan.

Yhden joulukukan kävin ostamassa sunnuntaina töiden jälkeen, tuollaisen atsalean, aika ihana. Mietin jouluruusun ja tämän välillä, päädyin tähän, koska hieman näyttävämmän näköinen, vaikka jouluruusukin olisi kyllä ollut ihana.

Torttujakin leivottiin poikien kanssa ja arvaatte varmaan, että kaikki meni kerralla. Laitoin kaikkiin omenahillo täytettä. Kumpaa suositte luumu vai omenatäytettä torttuihin?

Mukavaa tiistai iltaa!

Kauniita jouluisia sisustuksia

Vihdoinkin saatiin vähän lunta tänne meidän kulmille. Heti näyttää puhtaalle ja valoisalle.
Tykkään kyllä niin paljon ihastella näitä kauniita joulusisustuksia pinterestissä, toinen toistaan kauniinpia kuvia.

Mukavaa pakoa arjesta tällainen, näistä kauniista kuvista tulee oikeasti hyvälle mielellä ja heti alkaa suunnittella oman kodin sisustusta. Jotenkin vaan liian työlästä, ensin pitäisi kerätä kaikki lelut lattialta ja sun muut sotkut ja kun se urakka olisi ohi, pitäisi vielä miettiä vielä sitä sisustusta. Taitaa sopia paremmin, kun pistää valoa himmeämmälle ja sytyttää kynttilät niin eipä ne sotkut niin haittaakaan.

Ostin tänään valmiin piparkakkutalon muotit ja suunnitelmissa olisi poikien kanssa sellainen koota. Hauskaa siitä ainakin tulee ja onkin verran sotkua 😉

Ihanaa viikonloppua!

Kuvia Joulun ajalta

Oikeat unelma säät jouluna, niin kaunis auringonlasku.
Legojen kasaamista.

Anopin virittelemät jouluvalot

Kotipaikkani pihalta, ihan pimeää vain taivaalla loistaa puolikuu.

Valkoisia ruusuja joulupöydässä

Joulunpyhät takana päin. Joulu vietetty perinteisin menoin syöty hyvin ja laiskoteltu oikein olan takaa. Lahjoja aukaistu ja niillä leikitty. Nuorimmainen sairasti oikeastaan koko joulun, kolme kertaa käytiin lääkärissäkin, kunnes eilen saatiin antibiootti lääkityksen ja hän lähti tervehtymään. Joulupukin vierailessa aattona, olin nuorimmaisen kanssa päivystyksessä. Onneksi siellä ei mennyt kuin pari tuntia ja ehdittiin hyvin vielä viettää aattoa.

Kaikesta huolimatta ihana joulun aika jälleen kerran. Hieman mietitytti tuo pienimmäisen sairastelu ja ajatus siitä kuinka ihanaa on kun on terveet lapset. Miten paljon elämässä on kaikkea hyvää ja miten tyytyväinen saa olla tästä kaikesta.

Joulukuussa

Tässä sitä ollaan, joulukuussa nimittäin. Ensimmäinen adventti takana ja edessä joulun odotus. Lahjat vielä ostamatta, mutta pukille ollaan sentään jo kirjoitettu. Pihalle laitettu valoja ja piparkakkutalokin tehty. Ensimmäiset tortut paistettu ja maistettu. Lunta satelee tälläkin hetkellä täällä oulussa, mutta luultavasti ei kuitenkaan jää maahan. 
Piparkakkutaloa en olekaan tehnyt moneen vuoteen, tänä vuonna tein 50-luvun tyyppisen piparitalon. 
Joulun odottelussa olennaisena osana kuuluu herkuttelu, itse leivotut tortut ja piparit maistuvat hyviltä, kun niistä nauttii vain jouluaikoihin, unohtamatta ihanaa glögiä. 

Minkälaisia joulujuttuja olette jo tehneet?

Piparkakkuja ja kuusipuuta

Joulukuu tuntuu menevän ihan hurjaa vauhtia, aatto on täällä ihan pian. Kovasti pitäisi olla jo ostamassa lahjoja ja suunnitella joulun ruokia. Minulla on vähän sellainen hidas syttyminen tähän joulunaikaan ja oikeastaan joulu tulee aina vähän yllättäen.  Useast on joidenkin lahjojen ostaminen jäänyt  aatto aamulle, toisaalta silloin ei ainakaan ole enää kaupoissa ruuhkaa.

Voi kunpa osaisi ajoissa joulutouhut  valmiiksi, ettei  jättäisi kaikkea viimeiselle viikolle. Jotenkin aina ajattelee, että kyllä tässä vielä ehtii. Ja odotan inspiraatiota ehkä liian kauan. Tänä vuonna voisikin yrittää sytyttää inspiraatiota, niin että järjestelmällisesti aloittaisi joulun järjestelyn, ostaisi lahjat ajoissa, tekisi ruuat hyvissä ajoin ja sitä rataa.

Tänään saimme kuitenkin leivottua pipareita, jotka tuskin säilyvät jouluun asti.
Tänä jouluna kuusen laitto on hieman haasteellisempaa johtuen meidän nuorimmaisesta. Hän suuntaa  todennäköisesti kuusen luokse ja mahdollisesti kaataa sen. Niinpä olemmekin miettineet pienempää kuusta, joka olisi korissa, niin ettei siihen pääse ainakaan lattialta käsiksi. Tai kuusen voisi laittaa pöydälle, niin kuin teimme aiemmin keskimmäisen ollessa vauva. Joskus meillä on kuusi kaatunutkin, tosin kaataja oli meidän pentukoira, ja kuusikin taisi olla sen verran vino, että kaatui helposti.
 Olisko teillä ideoita, miten kuusen voisi laittaa vauva perheessä?

Piltti tuikut

Maanantaita!

Sattuneesta syystä meille on kertynyt näitä tyhjiä pilttipurkkeja. Purkit ovat mielestäni ihan sieviä, joille voi keksiä toinen toistaan kivempiä käyttötarkoituksia. Löysin eilen yhden kivan idean pinterestin ihmeellisestä maailmasta.

Jaan tämän helpon vinkin teidän kanssa. Eli tarvitset tyhjän pilttipurkin ja huopakynän, ja sitten ei muuta kuin piirtelemään purkin kylkeen kuvioita. Nämä minun kuviot (yrittävät) esittävät tähtiä. Mikä tässä  on myöskin kiva, kuvioiden ei tarvitse olla mitenkään täydellisiä, näyttävät nimittäin näteiltä olivat sitten millaisia hyvänsä.

Purkin kaulaan voi laittaa vaikka nauhan, jos haluaa vähän extraa. Voi myös halutessaan taiteilla rautalangasta ripustimen, millä nämä saa roikkumaan vaikka ulos puunoksaan.

Kivaa viikkoa!

Tervetuloa joulukuu

kuvat: pinterest

Ihanaa nyt on joulukuu. Joulukuu on ehdottomasti paras kuukausi talvella, ennenkuin kevät saapuu. Parasta joulukuussa on tunnelma, nyt kun on  lunta on ihan kiva, kun hämärtyy aikaisemmin. Tänä vuonna aiomme ostaa vain vähän lahjoja, haluaisinkin panostaa enemmän juuri lämpimän tunnelman luomiseen ja joulumielen syntymiseen.

Joulukuu on ehdottomasti myös hiljentymisen ja rauhoittumisen aikaa, vaikkakin on monenlaista tekemistä joulun järjestelemisessä. Joulusta ei mielestäni kannata todellakaan stressata, parasta siinä on juurikin perheen yhteen kokoontuminen, hiljentyminen ja tietenkin ihanista ruuista nauttiminen.

Ihanaa joulukuuta!