Meidän nuorimmainen päätti herätä tänään jo 4:50, sain hänet kuitenkin jatkamaan vielä unia noin tunnin ajaksi. Väsynyt ja vähän nuutunut olo kaikenkaikkiaan, mutta eiköhän se muutamalla kahvikupposella korjaannu ja ulkoilulla raittiissa säässä.
Eilen käytiin keskimmäisen kanssa naapurissa iltakyläilyllä, kylläpäs mieltä piristää, kun saa välillä jutella samassa tilanteessa olevan aikuisen kanssa.
Keskimmäinen ehdotti tänään, että milloin mentäsiin telttailemaan porukalla vaikka Hailuotoon. Ihanan yllättävä ehdotus näin tammikuussa, mutta hän tarkoittikin telttailua kesällä. Ihania juttuja tuollainen viisi vuotias keksii, telttailu idean hän sai aamulla katsotusta lastenohjelmasta. Siinähän on ihan toteutus kelpoinen idea kesäksi. En muistakaan milloin olisin itse nukkunut teltassa yötä. Varmaan joskus teini-ikäisenä kaveri pihalla. Aikuisena telttailu kuulostaa jotenkin työläältä, varsinkin kun on tullut niin mukavuuden haluiseksi.
Onko teille tuttu vaatemerkki Soya Concept, kuvissa housut ja pusero on kyseistä merkkiä. soya conceptin vaatteita löytyy ainakin Oulusta Wimasta. Kauniita, yksinkertaisia ja suhtkoht edullisia vaatteita, suosittelen. 🙂