Terveelliset välipalat

 
Huomenta! Tänään on viimeinen mammaloma päivä, huomisesta lähtien olen sitten kotihoidon tuen piirissä. Ja meidän pienokainen on huomenna jo 9 kuukautta. Huh, aika on mennyt ihan liian nopeasti. Olen kuitenkin vielä neljä kuukautta hoitovapaalla, joten töihin ei ihan vielä tarvitse mennä.
 
Eilen päätin (ties kuinka monta kertaa aiemminkin), että yritän jälleen alkaa syömään hieman terveellisemmin. Tästä innostuneena, ajattelin jakaa tänne pari terveellisemmän väipalan/ aamupalan  tai jälkiruuan vinkkiä.
 
 

Tässä on eilen tekemäni jälkiruoka, jonka ohjeen olen joskus löytänyt netin syövereistä. Eli todella yksinkertainen makeannälän siirtäjä;). Pakastemarjoja, mansikoita, vadelmia yms, kiiviä ja banaania ja mikä parasta päälle suklaata, laitoin sekä tummaa että valkoista suklaata. Ja sitten uuniin 200 astetta ja 10 min tai niin kauan, että marjat ovat sulaneet. Tämä voi olla esimerkiksi turkkilaisen jugurtin, jäätelön tai jopa raejuuston lisäkkeenä. Namskis. Yksi ongelma tässä on, nimittäin sen suklaan kanssa. Mihin laitat sen jäljelle jääneen suklaan? 😀

 

Toinen on sitten aamuvälipala (välipala aamupalan ja lounaan välillä). Kevyt turkkilainen jogurtti, joka on mielestäni parempi kuin normaali rasvainen, eli siis sitä ja päälle pilkottu persimon ja kiivi ja loraus hunajaa. Hyvä ja taatusti terveellinen välipala, suosittelen.

Tälläista tällä kertaa. Mukavaa päivän jatkoa sinne ruudun toiselle puolelle! 😀

Lenkillä rannassa

Marraskuista lauantaita! Olimme poikien kanssa oikein reippaana tänään. Lähdettiin ”jo” kymmeneltä käymään lenkillä läheisellä rannalla. Liian vähän vaatetta oli ainakin minulla. Ei marraskuussa tarkene enää ohuilla nahkahanskoilla ja talvitakki saisi olla päällä.
 
 
 
Koko viikko on ollut oikeastaan yhtä arjen pyörittämistä. Mieheni on ollut nyt kaksi viikkoa iltavuorossa ja nyt lauantaina vielä ylitöissä. Kaiken kaikkiaan  aika työläs viikko, mutta kuitenkin ollaan hyvin selvitty.
 
 
 
 
Päivän paras asuste
 
 
 Vanhin poikamme teki saunan pukutilaan ”halloween huoneen”. Huoneen on tarkoitus olla yllätys keskimmäiselle, kun he menevät saunomaan:)
 

Hauskaa lauantai iltaa!

Torstain piristykset

Tänään torstaina on ollut auringon paistetta:).  Kohta alkaa marraskuu, ehkä rasittavin kuukausi koko talvena. Varsinkin, jos ei ole lunta. Onneksi olen vielä kotona, ehkä se vähän vähentää väsymystä ja nuutunutta olotilaa.

Olen huomannut nyt pimeän lisääntyessä, että herkut alkaa maistua. Varmaan tarkoittaa sitä, että täytyy ruveta keräämään vararavintoa selviätäkseen kylmästä talvesta;). Juuri kun olin päässyt eroon raskauskiloista, elimistö vaatii lisää ravintoa, ettei vaan mene yhtään normaalipainon alle. Itseäni ei kyllä yhtään haittaisi, vaikkei ylipainoa olekaan, niin siltikin tykkäisin enemmän kiinteämmästä itsestäni. No sen sijaan, että lähtisin lenkille istun tässä tietokoneella, murr.

Kyllähän se tästä taas lähtee nimittäin reippaampi kausi. Ehkäpä vähän reippautta verottaa yölliset heräämiset ja tämä pimeä.

Päivää piristämään ostin sitten jäätelöä, kun oli tarjouksessa:) sekä reilun kaupan ruusuja, jotka muuten kestää tosi kauan.

 
 
Kahvi piristää aina, varsinkin kun sen saa nauttia parhaassa seurassa:)
 
 
 
Kivaa torstain  jatkoa!
 

Sisustushaaveita

Onkohan ollut jo kohta viikon tällaista harmaata ja ankeaa ainakin ilmojen suhteen. Näillä keleillä ei oikein huvita olla ulkona. Vaikka toisaalta on kiva, kun ei vielä ainakaan ole kovin kylmä:)

Kellojen siirtäminen ei vaikuttanut nuorimmaisen unirytmiin sitten ollenkaan. Aamulla sängystä ylös jo 5.50. Kyllä siinä saattaa vähän väsyttää aikuisia, mutta ei pikkuista ollenkaan. Onhan se ihana herätä kun toinen on aina niin iloisella mielellä, heti aamusta lähtien:)

Eilen ehdin jonkin verran selailla netissä alvhem:in ja stadhem:in sivustoja. Ei voi muuta sanoa, kuin kyllä ne ruotsalaiset osaa. Jos ruotsalaisnaiset ovat tyylitaitureita, niin kyllä sisustuspuolellakin osataan. Ruotsalaisten ja Tanskalaisten sisustustyylit uppoavat kyllä ainakin minun makuun. Tyylit ovat niin ajattomia ja kaikessa yksinkertaisuudessaan häkellyttävän kauniita, voih.

Seuraavaksi ajattelin jakaa teidän kanssa minua eniten miellyttävät sisustukset ja lisää löytyy stadhemmin, alvhemmin ja hemnetin sivuilta.

Valkoista, valkoista vielä kerran valkoista. Aikaisemmin asuessamme kerrostalossa oli kaikki seinät ja listat valkoiset. Sitten kun muutimme omaan taloon päätin, että haluan vaihtelua valkoiseen. Nyt olen huomannut, että eniten ihailen juuri valkoisia huoneita. Ehkäpä joudumme maalaus hommiin täällä kotona;)

Lisää sisustusjuttuja; nimittäin tänään alkaa suomen kaunein koti kolmosella. Aiotteko katsoa?

Kivaa viikkoa!

kuvat: stadhem & alvhem

Vanhassa talossa on tunnelmaa

Olen oikeastaan koko ikäni asunut vanhassa talossa. Kotipaikkani on vanha talo 30-luvulla rakennettu ja nykyinen talomme on 50-luvulla rakennettu. Olen toki asunut muutamissa vuokra-asunnoissa rivitalossa ja kerrostalossa. Mutta pisimmät ajat kuitenkin vanhassa omakotitalossa.

 

Vanhassa talossa asuminen vaatii ehkä jonkin verran rentoa elämän asennetta, kun kaikki ei ole nykyajan standardien mukaista. Niin kuin meillä esimerkiksi keittiö on tosi pieni, eikä sinne mahdu ruokapöytää. Kodinhoitohuonetta ei käytännössä ole, kuraeteisestä puhumattakaan. Ja vanha kuistikin on hieman tai no aika paljon vino.

Mutta mikä on sen vanhan talon viehätys? Vaikuttaako siihen siellä aikaisemmin asuneiden elämä. Onko vanhalla talolla tarina kerrottavana. Hieman kuluneet pinnat, vanhat alkuperäiset ikkunat vai narisevat puulattiat. Narisevat puulattiat ja äänettömästi poistuminen vauvan sängyn vierestä, joka vaikuttaa nukkuvalta, ei onnistu ihan helposti.

 
 

Joku niissä vanhoissa talossa viehättää. Monta kertaa olen mielessäni tuskaillut juurikin näitä puutteita varsinkin ahtautta, pieniä huoneita ja vetoisia ikkunoita. En silti heti uuteen taloon vaihtaisi. Vanhassa talossa taitaa olla sitä tunnelmaa. 🙂

 
 
 
Mukavaa iltaa!

Kasvislasagne

Ouluunkin saatiin maa valkoiseksi, kivaa!

Tänään ajattelin ilahduttaa teitä kasvislasagne ohjeen muodossa. Itse en kylläkään ole kasvissyöjä, vaan tykkään kyllä liharuuista enemmän kuin kasvisruuista. Salaatit ei varsinkaan kuulu lempiruokiini. Jotenkin vaan kylmä ruoka ei innosta ja varsinkaan kun salaatti ei mielestäni ole oikein täyttävää (riippuu tietenkin salaatista).

 Mutta jollakin tapaa niitä kasviksia tulisi kuitenkin syödä, olenkin nykyään laittanut kasvikset useimmiten uuniin ja syönyt lihan lisäkkeenä ja lisäksi perunaa tai pastaa tms. Tai sitten ujutan ne kasvikset suoraan ruokaan, kuten tässä kasvislasagessakin.

Kasvislasagneen tarvitset; kesäkurpitsaa , tomaattimurskaa, lasagnelevyjä, raejuustoa, juustoraastetta, pestoa, sipulia ja valkosipulia. Mausteina voi käyttää esim suolaa ja pippuria.

 
Pilko kesäkurpitsa ja sipulit. Kuulota öljyssä.
 
 
Lisää sitten joukkoon tomaattimurska, mausteina käytin suolaa ja pippuria. Anna hautua levyllä, niin kauan, että kesäkurpitsa on pehmentynyt.
 
 
 Sekoita sillä välin pesto, raejuusto ja juustoraaste tasaiseksi seokseksi.
 
 
Laita vuoan pohjalle hieman öljyä ja lao öljyn päälle lasagnelevyjä ja levyjen päälle tomaattimurska kesäkurpitsa seosta ja juustopesto seosta. Ja sama uudestaan.
 
 
Laita päällimäiseksi vielä juustoa ja minitomaatteja. Sitten lasagne uuniin, paista uunissa 200 astetta ja 20 min.
 
 
Valmista tuli. Ihana päästä syömään:)
 
 
Mielestäni helppo ja yksinkertainen ruoka tehdä sekä myös terveellinen.  Mukavaa vaihtelua tavalliselle lasagnelle. Valitettavasti tämä ei ainakaan meillä ole lasten mieleen, joten piti tehdä sitten vielä ”oikeaa” lasagnea.
 
Ja jaloissa pyöri pikkuapulainen. 🙂
 
 
Ihanaa perjantain jatkoa!
 

Nukuttaako?

Mihin ne unet ovat oikein kadonneet? Meillä herätään vieläkin yöllä oikeastaan useamman kerran nuorimmaisen touhuiluun yöllä. Vaikka hän on jo 8 kuukauden ikäinen, otan hänet viereen ja annan maitoa. Jos hyvä tuuri käy, riittää hänelle pelkkä tutti:) Sen jälkeen kun poika on syönyt, ovat omat unet kadonneet? Aika rasittavaa. Siinä sitten yön pitkinä tunteina,  mietin niitä  näitä, joskus suunnittelen innolla seuraavaa päivää, pohdin tekemättömiä asioita tai lasten asioita. Voi tätä naisen elämää, pitäisi varmaan ottaa välillä vähän rennommin, ei tarvitsisi olla aina niin tilanteen tasalla.

 
Aikani mietiskeltyä, nukahdan ja kohta melkein herään, kun nuorimmainen pomppaa ylös kello kuusi, tästä alkaa päivän touhut. Tänään oli juuri sellainen aamu. Tulimme pojan kanssa alas aamupuurolle, mutta hän  vaikuttikin hetken päästä väsyneeltä. Ei muuta kuin uudestaan nukuttamaan häntä, siinä touhussa jäi kahvinkeitin päälle. Kun poika nukahti ajattelin, että käyn sammuttamassa keittimen ja menen takaisin höyhensaarille.  Mitä vielä, kello näytti olevan jo melkein kahdeksan, eikä vanhin poikani ollut herännyt, vaikka kouluun meno oli jo kahdeksaksi. Huokaus; siispä poikaa herättämään ja jos vielä pääsisin hetkeksi levähtämään, niin ah ihanuutta.
 
 
 No arvaatte varmaan eihän niistä lisäunista mitään tullut, kun keskimmäinen poikani jo kömpi sängystä ylös ”äiti minulla on ollut sua, niin ikävä”. Mitäpä siinä, keität uudet kahvit ja syöt aamupalat ja aloitat päivän. Nukutaan sitten ensi yönä:)
 
 
kuvat: pinterest
 
Mukavaa päivää!

Lauantai ja sauna

Kivaa lauantaita kaikille!

Olemme olleet ilman saunaa noin kymmenisen vuotta, siitä lähtien kun muutimme tähän nykyiseen taloomme. Aikaisemmin en ole oikeastaan ollut mikään sauna ihminen, se on vaan kuulunut lauantai rituaaleihin on tullut käytyä saunassa ilman, että olisin siitä liiemmin nauttinut. Mutta nykyään kun meillä on jälleen sauna, on saunomisesta tullut minulle tärkeä rentoutuskeino. Varsinkin sen jälkeen kun nuorimmainen syntyi, pystyin menemään saunaan ihan yksin, ah sitä rauhaa, hiljaisuutta ja lämpöä.

Asumme rintamiestalossa ja olemme remontoineet taloa pikku hiljaa siitä lähtien kun me tähän muutimme. Talo oli lähes alkuperäisessä kunnossa muuttohetkellä.Mieheni on kunnostellut kellaria jo useamman vuoden . Voi sitä riemua, kun saimme kellarin lattian valettua ja viime jouluna saimme saunan ja pesutilat valmiiksi.

 
Kun sauna on kellarikerroksessa, tavallaan erillään muusta, auttaa se luomaan oman rauhallisen tunnelmansa.

 
Tunnelma valaistus ja kynttilät on piste iin päälle.
 
 
Kohta saunan lämmitykseen:)

Äitinä olemisen sietämätön keveys

Moi vaan!

Miten onnistuu äidiltä bloggaus? Tai mikä tahansa aikaa vaativa toimenpide? No ei oikein mitenkään;) Tuttua varmaan meille jokaiselle äidille, jos yrität hetken aikaa tehdä jotain, no vaikka surffailla netissä etsimässä uusia kenkiä, vaatteita edes lastenvaatteiden shoppailu ei onnistu;D Miten saat itselle aamulla ulkovaatteet päälle, kun vauva itkee vaunun kopassa ja keskimmäinen etsii lapasia ja kiukuttelee milloin mistäkin asiasta. Taas ollaan myöhässä.

Äitinä oleminen kasvattaa ainakin kärsivällisyyttä isolla K:lla, (tietysti myös hauista, jos kannat alle yksivuotiasta)

Organisointikyky ja ahkeruus olisi tervetulleita tänne, varsinkin juuri ahkeruus. Kun vauva nukkuu olisi mahdollista järjestellä ja siivota jne. useasti aika menee kuitenkin joihinkin kivoihin omiin juttuihin. Toisaalta mielestäni on tärkeää meille äideille saada sitä omaa aikaa edes hetken päivässä, jaksaa sitten paremmin arjen moni muotoisuutta. Olkoot sitten vähän sekaista ja sekavaa, etsitään sitten aamulla kiireessä ne lapaset;)

Nuorimmaisella riittää touhua
 
 
Pieni kaivurimies